Näkökulmia ja menetelmiä maahanmuuttotaustaisten nuorten tukemiseksi

Miksi ohjata nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitoja?
Nuoruus on aikaa, jolloin etsitään omaa paikkaa maailmassa, opetellaan ilmaisemaan itseä ja ymmärtämään muita. Mutta mitä tapahtuu, jos ympäristö ei tunnu turvalliselta tai kokee itsensä ulkopuoliseksi?
Maahanmuuttotaustaiset nuoret kohtaavat usein arjessaan rasismia, joka voi aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteita ja vaikeuttaa vuorovaikutusta. Tällaisessa tilanteessa tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu entisestään.
Toiminnallisten harjoitusten ja keskustelujen kautta päästään tutkimaan omaa identiteettiä, oppimaan selviytymiskeinoja ja rakentamaan itseluottamusta. Tällä tavalla voidaan ehkäistä konfliktialttiutta ja vahvistaa nuorten kykyä kohdata erilaisia tilanteita elämässään. Menetelmien avulla nuoret eivät ainoastaan kehitä omia taitojaan, vaan myös oppivat ymmärtämään muita paremmin.
Nuoret pohtimassa yhdenvertaisuutta
5.-6.luokkalaisten pienryhmä keskittyi ryhmäkerralla keskustelemaan syrjinnästä ja yhdenvertaisuudesta.
Nuoret pääsivät miettimään seinälle piirretyn puun...
...juuriin syrjinnän syitä,
...runkoon syrjinnän kohteeksi joutuvia ihmisryhmiä,
...ja oksiin, mitä syrjintä aiheuttaa ihmisille ja yhteiskunnalle.
Nuorten pohdinnat herättivät paljon keskustelua ja oivalluksia. Juuriin eli syrjinnän syihin he kirjasivat muun muassa ennakkoluulot, tietämättömyyden ja pelon erilaisuutta kohtaan. Keskustelussa nousi esiin, miten asenteet voivat siirtyä sukupolvelta toiselle ja miten media vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia ihmisillä on eri ryhmistä.
Puussa edeten rungossa nuoret listasivat erilaisia ihmisryhmiä, jotka voivat joutua syrjinnän kohteeksi. He mainitsivat esimerkiksi vammaiset, maahanmuuttajat, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt sekä heidät, jotka kokevat köyhyyttä tai muita haasteita elämässään. Keskustelua käytiin myös siitä, miten syrjintä voi kohdistua kehen tahansa ja kuinka tärkeää on tunnistaa omat etuoikeutensa.
Oksilla nuoret pohtivat syrjinnän seurauksia yksilölle ja yhteiskunnalle. He toivat esiin esimerkiksi yksinäisyyden, mielenterveyshaasteet, itsetunnon laskun ja sen, miten syrjintä voi estää ihmisiä saamasta töitä. Laajemmin pohdittiin, miten syrjintä voi heikentää koko yhteisön hyvinvointia ja lisätä eriarvoisuutta.
Keskustelun päätteeksi ryhmä pohti, miten jokainen voi omilla teoillaan edistää yhdenvertaisuutta. Esille nousivat pienet mutta merkittävät teot, kuten toisen puolustaminen, avoimuus uusille näkökulmille ja se, että uskaltaa puuttua syrjintään.


Minä-viesti harjoituksen löydät Voimaksi oppaasta!
Minä-viestit osana nuorten tunteidenilmaisua
Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa joku suuttui sinulle, etkä ymmärtänyt miksi? Tai ehkä itse olet ollut turhautunut, mutta et saanut kerrottua tunteistasi ilman, että tilanne paheni?
Tunteiden ilmaiseminen avoimesti ja rehellisesti on tärkeä osa henkilökohtaista kasvua ja ihmissuhteiden rakentamista. Minä-viestit ovat tapa ilmaista omia tunteita ja ajatuksia syyllistämättä toista. Niiden avulla voi kertoa, miltä jokin tilanne tuntuu ja miksi, ilman että se kuulostaa syyttelyltä tai hyökkäykseltä. Esimerkiksi konfliktitilanteissa minä-viestien avulla voidaan ilmaista oma kokemus ja toiveet sen sijaan, että syytettäisiin toista, mikä usein johtaa puolustautumiseen ja eskaloituviin tilanteisiin. Tämä on erityisen tärkeää nuorille, koska ihmissuhteet, omat tunteet ja kommunikointi ovat iso osa elämää ja kasvua.
Minä-viestit auttavat nuoria tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan. Kun opimme sanomaan esimerkiksi "Minusta tuntuu surulliselta" tai "Minä kaipaan enemmän tukea tässä tilanteessa", kehitämme kykyämme tunnistaa sisäisiä kokemuksiamme. Tämä itsetuntemus on perusta kaikelle muulle kasvulle. sillä se auttaa nuorta ymmärtämään, miksi hän reagoi tietyllä tavalla, ja ohjaa eteenpäin itsestä huolehtimisen suuntaan.
Minä-viestit eivät tarkoita tunteiden tukahduttamista, vaan niiden ilmaisemista rakentavalla tavalla. Kun nuori oppii sanomaan "Minä tunnen nyt voimakasta pettymystä" sen sijaan, että ilmaisee ärtymystään hyökkäävästi, hän harjoittaa tunteiden hallintaa. Tämä taito on elintärkeä niin henkilökohtaisessa elämässä kuin tulevaisuudessa, jossa mahdollisten stressaavien tilanteiden ratkaiseminen edellyttää kykyä säilyttää maltti ja ilmaista tunteet asiallisesti.
~Suvi